Päätöksiä ei pidä tehdä liian nopeasti eikä liian hitaasti

Päätöksiä ei pidä tehdä liian nopeasti. On hyvä ymmärtää, millainen aikatauluvaatimus päätöksenteolla on. Mikäli aikaa on, kannattaa se käyttää mahdollisimman harkitun päätöksen aikaansaamiseksi. Usein myös tilanteet voivat kehittyä harkinnan aikana siten, että päätöksenteko helpottuu. Kiireessä tulee päätökset tehtyä helposti omien mieltymysten mukaisesti ja tarkistamatta omia käsityksiä.

Päätöksiä ei myöskään pidä viivyttää turhaan. Pitkittyessään asiat voivat vaikeutua, turhautuminen kasvaa ja organisaatio kuormittuu. Monitahoiseen asiaan ei useinkaan kannata hakea täydellistä ratkaisua, vaan päätös pitää pystyä tekemään myös vajavaisilla tiedoilla. Päätöksenteko ei saa lukkiutua täydellisyyden tavoitteluun eikä päätöksiä saa siirtää sen takia, että ne ovat epämieluisia. Myös epämieluiset asiat tulee kohdata jämäkästi ja rehellisesti. Kun kokemusta karttuu, pystyy johtaja hahmottamaan nopeammin monimutkaisiakin asioita ja kykenee ehdottamaan hallittuja riskejä sisältäviä ratkaisuja.

Olen poiminut itselleni ohjeen, että päätöstä ei pidä tehdä ennen kuin on 40% tarvittavasta tiedosta. Mutta päätös pitää tehdä ennen kuin on 70% kaikesta tiedosta.

Usein päätösten ja varsinkin toimenpiteiden viivyttelyn syynä on paitsi niiden epämieluisuus, niin myös toiveajattelu. Toivotaan, että asiat muuttuvat paremmaksi ja muutokseen annetaan siksi aikaa. Toivo on hyvä ja tärkeä asia, mutta sen tulee aina perustua johonkin tosiasiaan. Toiveajattelu taas ei ankkuroidu mihinkään tosiasiaan vaan pyrkii näkemään asiat positiivisemmin, kuin on perusteltua aihetta. Jos mitään merkittävää muutosta ei voida yksilöidä, on menneisyys paras ennuste tulevaisuudesta. Toiveajattelu on siksi päätösten vitkuttelua, joka lähes aina aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä.